Kahvit, patongit ja uuniperunat saapuvat laiturille yksi – Picnic-ketju laajenee seinäjoelle

Kahvit, patongit ja uuniperunat saapuvat laiturille yksi, kun uusi Picnic-ravintola avataan
keskiviikkona 4.12 klo 10 Seinäjoen rautatieasemalla. Picnic on ensimmäinen toimija, joka avaa ovensa uudella asemalla. Ravintolan erityisyys on terassi, joka sijaitsee suoraan asemalaiturilla.


Nopeus on valttia rautatieasemalla

Tuoreisiin täytettyihin patonkeihin, uuniperunoihin ja salaatteihin keskittyvä Picnic palvelee niin paikallisia lounastajia ja kahvittelijoita kuin kiireessä ohikulkevia junamatkustajia. – Haluamme tarjota asiakkaillemme nopean ja herkullisen vaihtoehdon, johon voi aina luottaa. Patonkimme ovat valmiina vitriinissä ja uuniperuna valmistuu kahdessa minuutissa, kertoo liikepaikkapäällikkö Kenneth Granroth.


Viihtyisä ympäristö, laadukkaat raaka-aineet ja suomalaisuus ovat tärkeitä

Uudessa ravintolassa on panostettu ravintolasalin viihtyvyyteen. Suuret kaariholvi-ikkunat aukeavat raiteille päin ja sisään pääsee kolmesta eri suunnasta. Asiakaspaikkoja ravintolassa riittää 60 henkilölle ja kesän myötä asiakaspaikkoja tulee lisää terassin auetessa. Yhteensä ravintola työllistää kymmenisen henkilöä. Kaikki ravintolan ruoka-annokset valmistetaan paikan päällä ja raaka-ainevalinnoissa suositaan kotimaista. Atria esimerkiksi toimittaa paahtopaistin, kanan ja kinkun.

– Uskomme, että kotimaiset raaka-ainetoimittajat takaavat tuotteiden tuoreuden ja korkean laadun, joka näkyy vahvasti valikoimassamme, kertoo Picnicin tuotekehityspäällikkö Kristian Vuojärvi.

Klassikot maistuvat koko Suomessa

Seinäjoen Picnicin tiiminvetäjä Essi Bergman uskoo, että ravintolan valikoimasta löytyy myös seinäjokisille omat suosikit. Tutustumisen Picnicin tuotteisiin Bergman kehottaa aloittamaan yrityksen klassikkotuotteista.

– Jo vuodesta 1991 listoillamme ollut paahtopaistipatonki on varma valinta. Lisäksi kannattaa kokeilla muita suosikkejamme, kuten savulohi-uuniperunaa tai kana BBQ-patonkia. Nämä maistuvat asiakkaillemme koko Suomessa, joten varmasti ne tekevät vaikutuksen myös Seinäjoella.

Lisätiedot & haastattelupyynnöt
Kenneth Granroth, liikepaikkapäällikkö, 040 586 4616, kenneth.granroth(at)picnic.fi.
Janina Hallberg, toimitusjohtaja, 050 570 8808, janina.hallberg(at)picnic.fi.

Picnic on suomalainen vuonna 1991 perustettu ketju, jolla on lähes 40 ravintolaa 17 eri kaupungissa.
Seinäjoella avattava ravintola on ketjun ensimmäinen ravintola Etelä-Pohjanmaalla.
Picnic lupaa olla aina helpoin valinta ja tarjoaa vaihtoehtoja päivän jokaiseen hetkeen – aina aamusta
iltaan saakka. Picnicin asiakkaat arvostavat tuttua laatua, nopeaa toimintaa ja hyvää palvelua.
Toimintansa alusta asti Picnic on valmistanut uuniperunat ja patongit itse paikan päällä maku ja
tuoreus edellä, joten asiakas voi luottaa siihen, että jokainen annos on taatusti herkullinen.

Samankaltaiset artikkelit